Aurinkokuninkaanpimennys

Mitä eroa on kansanedustajilla ja jääkiekkovalmentajilla? Äkkiseltään tarkasteltuna ei mitään. Molemmat haukkuvat kollegojaan tavoilla, jotka hirvittävät sivustakatsojia ja jotka myöhemmin kaduttavat myös haukkujia itseään.

Ero tulee siitä, että kansanedustajat osaavat jo pyytää anteeksi. Suomen suosituimman ja mediaseksikkäimmän urheilulajin, jääkiekon, valmentajat eivät. Anteeksipyyntö korvataan jääkiekossa rahalla. SM-liigan kurinpitoryhmä antaa muutaman tonnin sakon suunsoittajalle ja kaikki on taas hyvin.

Ja miksei olisi. Kun Alpo Suhonen (Ässät) syyttää ja sättii pressitilaisuudessa Matti Alataloa( Kärpät), että hän käskee pelaajaansa vahingoittamaan vastustajaa, videotaululta tilaisuutta seuraavat fanit yltyvät valtaviin suosionosoituksiin. Ape on hetkessä kaikkien porilaisten sankari. Sakot taas maksetaan Ässien kassasta.

Näin homma jatkuu, kunnes tulee uusien haukkujen aika.

Vastustajien, poliittisten ja pelillisten, haukkumisesta on ehtinyt muodostua jo ihan oma kisansa. Paalupaikalle nousee ilman muuta Vaasan Sportin valmentaja Juhani Tamminen, Aurinkokuninkaaksikin kutsuttu. Tami meni laakista ohi Jyrki Kataisen (kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri). Katainen vertasi TS:n kolumnissa demarien oppositiopolitiikkaa isänmaallisuudessaan Otto-Ville Kuusisen johtamaan Terijoen hallitukseen.

Tamin tapa kannustaa tuomareita ja tuomaritarkkailijoita jalkautumaan tasavertaiseen keskusteluun hänen kanssaan oli vähintään persoonallinen.

” Tulkaa nyt saatana norsunluutornista pikkuhiljaa pois… ja vetäkää nyt jumalauta vaikka muutama videosessio ja kunnelkaa niitä (siis Tammista itseään), jotka  ovat saaneet jotain aikaiseksi.”

( Sitaatin ainekset Kiekko-Pohjalaisesta)

Kiekkoliiton kurinpitolautakunta arvioi Tamin puheen arvoksi kolme tonnia, eli tuollaiset puolitoista tonnia voimasanaa päälle.

Ehkäpä Arkadianmäelläkin kannattaisi ryhtyä sakottamaan rumista puheista. Sitten ei tarvitsisi enää pyydellä nolona anteeksi. 

Puolueet ovat tavanneet ennen vaaleja rakennella hintalappuja vaalitäkyilleen. Tältä pohjalta olisi helppo lätkiä hintoja myös moläytyksille.

Poliittisen vastustajan haukkumisesta ja rumien sanojen käytöstä viisi tonnia, sovinistisistä vitseistä samoin. Muunnellun totuuden puhumisesta (suomeksi valehtelu) tonni lisää ja kauden mittainen pelikielto (lex Kanerva), jos utelee tekstarilla vaikkapa naispuoliselta tanssitaiteilijalta henkilökohtaisia asioita, kuten esimerkiksi puutarhan kuntoa.

Miten sitten pitäisi suhtautua juhamietoihin, jotka asuvat kaukana lakeuksilla ja joilla on sellaista muilta piilossa olevaa salaista tietoa, että maahanmuuttajat mieluummin vieroksuvat kuin tekevät työtä? Riittääkö se, että he munaavat itsensä julkisesti paljastamalla tietämättömyyteen perustuvat ennakkoluulonsa?

Asian tiimoilta olisi hyvä koota komitea pohtimaan sakkojen mahdollisuutta. Muutama miljoona asiantuntijapalkkioihin ja kulukorvauksiin. Valmis esitys ulos vuonna 2019 eli sopivasti Matti Vanhasen neljännen pääministerikauden kunniaksi.

 

Jätä kommentti

css.php